PIONEERIT TALVISODASSA 1939 -1940
Kirjoittaja Jaakko Martikainen
Talvisodan pioneerijoukot
Ylimääräisten harjoitusten (YH) alkaessa lokakuussa 1939 sotilaspiirit perustivat noin 13 000 miestä käsittäneet pioneerijoukot. Suojajoukkoihin kuuluvat yksiköt oli muodostettu jo syyskuussa. Pioneerijoukkojen osuus oli 3,7 prosenttia puolustusvoimien kokonaisvahvuudesta. Talvisodan alussa pioneerijoukoista ⅔ keskitettiin painopistesuuntaan Karjalan kannakselle.
Aselajin varsinaisia pioneerijoukkoja olivat erilliset pioneerijoukkueet, pioneerikomppaniat ja pioneeripataljoonat. Erillisen pioneerijoukkueen määrävahvuus oli 78 miestä, komppanian vahvuus oli 280 miestä ja pataljoonan 556 miestä.
Pioneeriaselajissa oli tammikuun puolivälissä 1940 varsinaisia pioneerijoukkoja seuraavasti: 23 pioneerikomppaniaa, 2 moottoroitua pioneerikomppaniaa, 2 erillistä pioneerikomppaniaa ja 6 pioneeripataljoonaa.
Edellisten lisäksi perustettiin niin sanottuja pioneerityöjoukkoja. Teiden ja siltojen rakentamista ja korjaamista sekä aurausta varten muodostettiin kaksi tienrakennuskomppaniaa, kuusi tienkorjauskomppaniaa ja kolme raskasta aurausosastoa. Vaativia sillanrakennustehtäviä varten oli neljä tien- ja sillanrakennuskomppaniaa. Ylimenoyksiköiksi muodostettiin yksi moottoriponttonipataljoona ja kymmenen moottoriponttonisiltakuormastoa. Ensiksi mainittu suoritti vetäytymisvaiheessa joukkojen kuljetuksia Vuoksella, viimeksi mainitut olivat ponttonisiltakaluston kuljetusmuodostelmia. Olosuhteista johtuen ponttonisiltakalustoja ei tarvittu talvisodan aikana, vaan autoja käytettiin muihin kuljetustehtäviin.
Pioneerihuoltoyksiköiksi oli muodostettu kymmenen työasevarasto-osastoa ja kolme pioneerivarasto-osastoa. Lisäksi Elimäen Korialle muodostettiin Pioneeritäydennysrykmentti, jonka nimi sittemmin muutettiin Pioneerikoulutuskeskukseksi. Se toimi nostomiesten ja alokkaiden koulutuspaikkana, pioneeriaselajin täydennyskeskuksena ja Päämajan pioneerireservinä.
Lahden lähialueilla Lammilla perustettiin 10. Pioneerikomppania ja 36. Pioneerikomppania, Koski HL:llä 22. Pioneerikomppania ja Kärkölässä 37. Pioneerikomppania.
Pioneeritoiminta talvisodassa
Talvisodan aikana pioneerien tärkeimpiä tehtäviä olivat jalkaväki- ja panssarimiinoitteiden rakentaminen, kohteiden hävitys- ja estetyöt. Muita tehtäviä olivat miinoitteiden raivaaminen, vanhojen urien ja teiden kunnossapito ja uusien rakentaminen sekä linnoittaminen. Pioneerit osallistuivat myös taistelutoimintaan jalkaväen tapaan.
Miinoittaminen, hävittäminen ja estetyöt
Kohteiden hävitystyöt aloitettiin Karjalan kannaksella jo YH:n aikana, jolloin valmisteltiin suunniteltujen maantie- ja rautatiesiltojen, rautateiden, tiekapeikkojen ja viivytysasemien hävitystyöt. Edellä mainittujen tärkeiden kohteiden hävittäminen oikea-aikaisesti vaikeutti tehokkaasti vihollisen etenemistä ja toimintaa sodan aikana.
Talvisodassa pioneerit osallistuivat hyökkäysten torjuntaan miinoittamalla. Muun muassa Taipaleessa ja Summassa rakennettiin ansa- ja miinakenttiä taisteluasemien eteen ja omiin asemiin paikkoihin, joihin vihollinen saattoi tunkeutua. Vihollinen ampui päivisin tykistöllä aukkoja miinakenttiin, jotka pioneerit korjasivat yöaikaan asentamalla miinoitteiden ympärille lisää miinoja. Tämä saattoi toistua päivästä päivään.
Laatokan Karjalassa Tolvajärvellä ja Kollaalla sekä pohjoisempana Kuhmossa ja Suomussalmella pioneerit sulkivat motteja miinoittamalla ja ansoittamalla.
Sodan vetäytymisvaiheessa rakennettiin uusia sekä täydennettiin taisteluissa vaurioituneita miinoitteita.
Itse tehdyin miinoin vihollista vastaan
Talvisodan alkaessa oli huutava pula miinoista. Jalan hyökkäävää vihollista vastaan käytettäviä ansoja (myöhemmin polkumiina) ei ollut ollenkaan ja panssarivaunuja vastaan käytettäviä tehdasvalmisteisia hyökkäysvaunumiinoja (myöhemmin panssarimiina) oli riittämättömästi. Näin ollen pioneerit joutuivat itse tekemään suurimman osan ansoista ja hyökkäysvaunumiinoista. Räjähdysaine, isku- tai kitkasytytin ja ansalanka sekä lauta, naulat, kirves ja vasara olivat ne pääasialliset tarvikkeet ja välineet, joita tarvittiin. Miinat valmistettiin vuoden 1938 Hävitysohjesäännön ohjeistuksen mukaisesti.
Pioneerien itse valmistamia ansoja olivat luhasansa, loukkulauta ja putkiansa. Kaksi ensin mainittua ansaa rakennettiin kahdesta laudanpätkästä, räjähdysainekappaleesta ja iskusytyttimestä. Putkiansa rakennettiin räjähdysaineella täytetystä rautaputken pätkästä, jonka päähän sijoitettiin vetosytytin.
Panssarivaunuja pysäytettiin jo ennen sotaa kehitetyillä, metallikuorisilla hyökkäysvaunumiinoilla m/36 ja m/39, jotka olivat tehdasvalmisteisia. Koska edellä mainittuja ja sodan aikana Englannista ja Ruotsista ostettuja hyökkäysvaunumiinoja oli vähän, Puolustusministeriöön perustettiin joulukuussa 1939 hyökkäysvaunumiinatoimisto, jonka päälliköksi nimitettiin everstiluutnantti A. Saloranta. Toimisto kehitti sarjavalmisteiset puukuoriset hyökkäysvaunumiinat m/S-39 ja m/S-40, joilla poistettiin hyökkäysvaunumiinojen vaje. Talvisodan aikana käytettiin myös tien poikki vedettäviä vanerikuorisia liukumiinoja ajoneuvojen ja panssarivaunujen pysäyttämiseksi.
Estetyöt
Pioneerit tekivät paljon erilaisia estetöitä kuten murroksia, kiviesteitä ja räjäyttivät vesistöihin railoja vihollisen etenemisen estämiseksi. Myös tulvituksia toteutettiin patotöin.
Miinoitteiden raivaaminen
Pioneerit raivasivat omien joukkojen toimintaa häiritseviä vihollisen miinoituksia. Raivaamisvälineet olivat niukat. Miinojen paikantamiseen käytettiin piikkitutkaimia ja vähäisiä sähköisiä miinaharavia, joista osa oli neuvostoliittolaista sotasaalista.
Urien ja teiden kunnossapito ja rakentaminen
Pioneerit rakensivat talvisodan aikana uusia talviteitä sekä korjasivat ja pitivät vanhoja teitä kunnossa. Mottien rakentamiseksi raivattiin paljon koukkausteitä maastoon. Erityisesti Lapissa teiden auraus oli mittava tehtävä, sillä aurattavia operatiivisia teitä oli lähes 2 000 kilometriä ja tukialueiden teitä saman verran. Sillanrakennustyöt ja vesistöjen ylimeno jäivät talvisodan aikana vähemmälle.
Talvisodan linnoitustyöt
Linnoitteiden rakentaminen jakaantui pääsääntöisesti siten, että taistelu- ja työjoukot rakensivat kenttälinnoitteet eli maasta, puusta ja kivestä tehdyt rakenteet. Päämajan alaiset rakennusjoukot keskittyivät kantalinnoitteiden eli teräsbetonisten linnoitteiden rakentamiseen ja kunnostamiseen.
Pioneerijoukot osallistuivat linnoittamiseen vain silloin kun ehtivät omilta päätehtäviltään.
Karjalan kannakselle rakennettiin kolme puolustusasemaa eli linjaa. Pääasema eli Mannerheim-linja kulki tasalla Kyrönniemi-Karhula-Muolaa-Kiviniemi-Vuoksi-Taipale ja sen pituus oli 132 km. Sen rakentaminen oli aloitettu 1920-luvulla. Se käsitti piikkilanka- ja panssariesteitä, kenttä- ja kantalinnoitteita. Väliasemassa eli V-linjalla Lihaniemi–Näykkijärvi–Muolaanjärvi–Vuoksi–Kiviniemi–Kiimajärvi–Pyhäjärvi–Laatokka rakennustyöt aloitettiin talvisodan alussa. Linjalla oli piikkilanka- ja panssariesteitä, kenttälinnoitteita ja harvakseltaan kantalinnoitteita. Taka-aseman eli T-linjan rakentaminen aloitettiin syyskuussa 1939. Se kulki tasalla Viipuri-Vuoksi-Käkisalmi ja sisälsi piikkilanka- ja panssariesteitä sekä kenttälinnoitteita. Linja jäi keskeneräiseksi.
Linnoitustyöt aloitettiin joulukuussa 1939 myös Salpalinjalla Virojoki-Luumäki-Lappeenranta-Puumala-Savonlinna-Joensuu-Pielinen.
Pioneerit osallistuivat taistelutoimintaan
Talvisodassa pioneerit taistelivat myös jalkaväkenä. Vihollisen panssarivaunuja tuhottiin ja vihollisen asemia vallattiin polttopulloin ja kasapanoksin koko rintama-alueella.
– – –
Kirjoittaja, pioneeritarkastaja everstiluutnantti evp. Jaakko Martikainen toimii Militaria-museon asiantuntijana ja aiemmin Museo Militarian johtajana.