Hämeenkosken joulukausi avattiin keskiviikkona 24. marraskuuta. Tänä vuonna kokeiltiin uudenlaista toimintamallia, jossa passiin kerättiin vastauksia näytteilleasettajien toimipisteiltä. Näytteilleasettajia oli enemmän kuin aikaisempina vuosina ja tänä vuonna mukaan pääsi myös keskustan ulkopuolisia yrityksiä ja yhdistyksiä.

Ohjelmallisuudet alkoivat jouluvalojen sytytyksellä. Valojen sytytystä seurasi Sini Anttilan puheenvuoro, jonka jälkeen Koski-seuran puheenjohtaja Kari Kaivola julkisti perinteiseen tapaan Kunnon Hämeenkoskelaisen vuodelle 2021. Kunnon Hämeenkoskelaiseksi palkittiin Rauni Miettinen, joka on tehnyt ansiokasta työtä erityisesti Seurala Oy:n hyväksi järjestäen mm. kesäkahvilatoimintaa.

Yleisöä oli paikalla mukavasti.

 

Joulukuusen valot syttyivät kello 18 avaten tilaisuuden.

 

Koski-seuran puheenjohtaja Kari Kaivola julkistamassa Kunnon Hämeenkoskelaista. Kuva: Mauri Kalima

 

Rauni Miettinen palkittiin Kunnon Hämeenkoskelaiseksi 2021 tekemästään ansiokkaasta työstä erityisesti Seurala Oy:n hyväksi. Kuva: Mauri Kalima

 

Koski-seuran sihteeri Sirpa Selonen ojensi kunniakirjan Rauni Miettiselle Seuralan edustalla. Kuva: Mauri Kalima

 

Ohjelmallisuuksien päätyttyä Seuralan ympäristössä soi jouluista musiikkia Tero Heinosen vastatessa äänentoistosta tapahtumassa. Sää oli juuri pakkasen puolella ja pieni lumikerros paikoitellen loi jouluista tuntua. Seuralan sisällä oli lämmin tunnelma. Kahviossa tarjoiltiin herkullista riisipuuroa ja glögiä. Väkeä oli paikalla mukavasti ja puheensorina täytti salin näytteilleasettajien esitellessä tuotteitaan kävijöille. Ohessa joulupukki kierteli karkkeineen keskustan alueella.

Joulupukki kierteli alueella karkkeineen. Kuva: Tero Heinonen

 

Keittiön väki tarjoili riisipuuroa ja glögiä Seuralan kahviossa. Kuva: Mauri Kalima

 

Ohjelmallisuudet päättyivät kahdeksan aikaan. Täytetyt rastipassit mahdollistivat arvontaan osallistumisen, jossa oli jaossa tapahtumaan osallistuvien näytteilleasettajien palkintoja.

Kiitos kaikille järjestäjille ja osallistujille onnistuneesta tapahtumasta!