Kuvat Mauri Kalima, jollei toisin ole mainittu

Hollolan kunnan itsenäisyyspäivä järjestettiin  tänä vuonna Hämeenkoskella. Juhlan pitopaikkana oli paikkakunnan  perinteellinen juhlatalo Seurala. Talo oli kokenut melkoisen sisätilojen muodonmuutoksen sitten edellisen kerran 2019 järjestetyn itsenäisyyspäivän juhlan. Tälläkin kertaa juhlan järjestelyistä tarjoiluineen vastasivat hämeenkoskelaiset yhdistykset yhteistyössä Hollolan kunnan vapaa-aikapalveluiden kanssa.

Ennen varsinaisen juhlatilaisuuden alkua Seuralassa tarjottiin Seuralan keittiön talkooryhmän valmistamaa lohikeittoa. Hyvän menekin ja saadun palautteen perusteella keitto oli maittavaa ja juhlaan hyvin sopivaa. Jälkiruokana ollut kahvi ja pensasmustikoilla koristeltu täytekakku tekivät myös kauppansa. Juhlapöydän kattauskin koristeluineen toivat kiitosmainintoja emännille.

Hollolan kunnan itsenäisyyspäivän juhla Seuralassa 6.12.2022Ennen itsenäisyyspäivän juhlatilaisuutta tarjotusta lohikeitosta pääsi osalliseksi 145 henkilöä. Kahvista ja pensasmustikoilla koristeitusta täytekakusta nauttijoita oli 160. Kuva Rauni Miettinen.

Juhlatilaisuuden aluksi saapuivat Tapani Brofeldtin johdolla ja Hollolan-Kärkölän puhallinorkesterin soittaman fanfaarin säestyksellä. Suomen lipun lisäksi Hämeenkosken ja Hollolan sotaveteraaniyhdistysten liput sekä Karjalan liiton lippu. Yhteisesti lauletun lippulaulun jälkeen tervehdyssanat lausui eläinlääketieteen ylioppilas, reservin vänrikki  Kaisa Hämäläinen. Kaisa toi esille tuntemuksiaan vajaa vuosi sitten kotiutettuna varusmiehenä  Euroopassa käynnissä olevasta sodasta. Tilanne vertautui hänen sanoissaan vahvasti Suomen kohtaloihin ja sotiemme aiheuttamiin menetyksiin ja niiden suhdetta itsenäisyyteen. Kaisan puhe ja siihen liittyvä runo on luettavissa täältä.

Kaisa Hämäläinen Tervehdyssanat Hollolan kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2022

Itsenäisyyspäivän juhla Hämeenkoskella 2022

Hollolan kunnan itsenäisyyspäivän juhlan Seuralassa juonsi humanististen tieteiden kandidaatti Juuso Ojanperä.

Hollolan kunnan itsenäisyyspäivän juhla Seuralassa 6.12.2022

Itsenäisyyspäivän juhla Seuralassa käynnistyi lippujen saapumisen ja fanfaarin jälkeen yhteisesti lauletulla lippulaululla. Kuva Rauni Miettinen

Itsenäisyyspäivän juhla Hämeenkoskella 2022

Tervehdyssanat lausui eläinääketieteen ylioppilas, reservin vänrikki Kaisa Hämäläinen.

Hollolan Kärkölän puhallinorkesteri esittämän Sotilaspoika marssin jälkeen esiintyi Lapsikuoro Ilo. Johanna Huovisen johdolla esiintynyt kuoro sai yleisön raikuvat aplodit tunteisiin käyvillä esityksillään. Juhlapuheen piti Hämeenkoskelta lähtöisin oleva tekstiilitaiteilija Helena Vaari, joka palkittiin viime vuonna Pro Hollola-mitalilla. Puhe käsitteli muun muassa yksinyrittämisen edellytysten parantamista yrittäjien voimavarat yhdistämällä. Esiin nousi myös  kulttuurin monimuotoisuus elämässä ja koko yhteiskunnassa. Oman suvun osittaiset lähtökohdat Karjalassa tulivat voimakkaina Vaarin tunteisiin Venäjän hyökättyä keväällä Ukrainaan. Helena Vaarin puhe on luettavissa tässä liitteessä.

Helena Vaari Itsenäisyyspäivä puhe 6.12.2022 Hollola

Itsenäisyyspäivän juhla Hämeenkoskella 2022

Juhlassa esiintyi myös Lapsikuoro Ilo esittäen kaksi mielet herkistävää Jukka Salmisen säveltämää laulua. Monen mieleen jäi lyhyen sooloesityksenkin suorittanut kuoron nuorin jäsen siileineen. Kuoroa säesti sen johtaja Johanna Huovinen

Itsenäisyyspäivän juhla Hämeenkoskella 2022Tekstiilitaiteilija Helena Vaari piti itsenäisyyspäivän juhlapuheen

Musiikkiesitykset jatkuivat lauluyhtye Laulavien Veljien kahdella lauluesityksellä. Laulavat Veljet ovat esiintyneet muun muassa sotaveteraanien hautajaistilaisuuksissa. Tällä kertaa yhtye esitti Veli-Pekka Lintulan säveltämän Kuudes joulukuuta ja Teemu Harjukarin säveltämän Vartiossa kappaleet. Pro Holllola-mitalin vastaanotti tänä vuonna säveltäjä, muusikko ja tuottaja Hannu Kella. Mitalin saajan valitsee vuosittain Hollolan kunnanhallitus kuntalaisten tekemistä ehdotuksista. Mitalin luovuttivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Teemu Kinnari ja kunnajohtaja Päivi Rahkonen. Hannu Kella kiitti saamastaan tunnustuksesta sekä mitalin myöntäjää että myös sotaveteraaneja toiminnastaan Suomen itsenäisyyden hyväksi. Hän korosti myös kulttuurin merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnissa ja sen edistämisen tärkeyttä.Itsenäisyyspäivän juhla Hämeenkoskella 2022

Itsenäisyyspäivän juhlassa esiintyvien Laulavien veljien esittämien laulujen taustoista kertoi Veikko Koivula.

Itsenäisyyspäivän juhla Hämeenkoskella 2022Itsenäisyyspäivän juhlassa esiintyneen Laulavien veljien esittämän Vartiossa kappaleen soolo-osuuden lauloi oikealla seisova Erkki Korteniemi.

Itsenäisyyspäivän juhla Hämeenkoskella 2022

Pro Hollola-mitalin vastaanotti vuonna 2022 säveltäjä, muusikko ja tuottaja Hannu Kella. Mitalin luovuttivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Teemu Kinnari ja kunnanjohtaja Päivi Rahkonen.

Hämeenkosken mieskuoro esitti Simo Taipaluksen johdolla tämän jälkeen kaksi kuorolaulua. Ensin kuultiin Jooseppi Riipan sanoittama ja säveltämä Kotimaani ompi Suomi, jonka jälkeen seurasi Alpo Pajulahden sanoittaman ja Teemu Harjukarin säveltämä Seppele Suomelle. Tunnin kestänyt juhlatilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun Maamme lauluun. Tämän jälkeen liput poistuivat salista.

Itsenäisyyspäivän juhla Hämeenkoskella 2022Simo Taipaluksen johtama Hämeenkosken mieskuoro on Hämeenkoskella vietettyjen itsenäisyyspäivän juhlien vakioesiintyjä.
Itsenäisyyspäivän juhla Hämeenkoskella 2022

Juhlan päätteeksi laulettiin yhteisesti Maamme laulu.

Total Page Visits: 1942 - Today Page Visits: 1