Hollolan XXXVI kotiseutukirja julkistettiin Hollolan vanhalla kunnantuvalla 25.11.2022. Kirjan toimittamisesta ovat vastanneet kirjaan useina vuosina kirjoituksia laatineet Juha Mattila ja Pauli Helén sekä Hollolan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Anni Salila ja sihteeri Kaija Manninen. Tämän vuoden kannen sanonta kuvaa hyvin myös kirjan sisältöä. Kirjoituksia on 19 ja Hämeenkoskeen liittyviä noin kolmannes.

Hollolan Kotiseutukirja XXXVI

Heikki Mantere vastasi 34 aikaisemmin julkaistun kotiseutukirjan toimittamisesta. Nytkin julkaistun kirjan kirjoittajat olivat lähes kaikki tuttuja Heikille useiden vuosien ajalta. (Kuva Pauli Helén)

Pauli Helén kirjoittaa taas kattavasti Hämeenkosken historiaan merkittävästi vaikuttaneesta tekstiiliteollisuudesta. Kirjoituksessa on yhtenäisesti tuotu esiin sekä verkatehtaan että sitä edeltävät tekstiiliteollisuuden vaiheet yhteensä lähes sadan vuoden ajalta 1828-1927. Toisessa kirjoituksessaan Pauli kertoo Kosken toripäivistä eli markkinoista, joiden historia ulottuu 1700-luvun alkupuolelle. Virallisina toripäivinä ne käynnistyivät vuonna 1899 ja jatkuivat 1960-luvulle.

Hannele Pohjanmiehen kirjoitus liittyy Kurjalan kartanoon ja Hannelen luokkatoveriin Ewa Munsterhjelmiin ja hänen syvään yhteyteensä hevosiin. Lämminhenkinen muistelu tarjoaa erityisesti hevosystäville kiinnostavaa tietoa ja näkemystä hevosurheiluunj, ratsastusharrastukseen ja kilpailutoimintaan.

Aino Tuloisela muistelee tällä kertaa maataloudessa tapahtunutta muutosta omaan henkilöhistoriaansa perustuvassa kirjoituksessa Mansikeista mansikoihin. Anja Hiidenheimo taas kertoo muun muassa isoäitinsä Aili Rinteen asiakirjoihin perustuen Kosken lottien viime sotien aikaan sijoittuvasta limonaaditehtaan perustamisesta  ja toiminnasta. Se miten tehtaalle loppujen lopuksi sotien jälkeen kävi, selviää kirjasta. Antti Reunasen aiheena on Kosken Hl keskustassa sijainneen Visamäen tarina. Visamäki oli Suomen itsenäisyyden alkuvuosina pystytetty mansardikattoinen rakennus, jossa toimi muun muassa kahvila ja Kansallisosakepankin konttori. Reunanen tuo esiin myös mielenkiintoisella tavalla talon omistaneen Leivon suvun historiaa.

Hollolan Kotiseutukirja XXXVI

Kotiseutukirjan kirjoittajista paikalla olivat Anja Hiidenheimo (vasemmalla) ja Aino Tuloisela (oikealla). Tarja Parikka oli tullut myös seuraamaan julkaisutilaisuutta. (Kuva Pauli Helén)

Kotiseutukirjan voi ostaa Kukkakauppa Heliästä. Kirjan hinta on tänä vuonna 20 €. Myös Koski-seura myy kirjaa Seuralan alakerrassa aina perjantaisin kello 10-13. sekä erikseen ilmoitettavina ajankohtina ennen joulua Koskikartanolla ja Salessa. Ostomahdollisuus on myös Seuralan myyjäisissä lauantaina 17.12.2021 kello 10-14. Kirja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua Hämeenkosken ja koko Hollolan alueen ihmisiin ja historiaan. Se on myös mainio lahja jokaiselle kotiseudustaan kiinnostuneelle.

Lisätietoa Hollolan kotiseutukirjasta löytyy myös Hollolan Kotiseutuyhdistyksen sivuilta osoitteesta  

Total Page Visits: 609 - Today Page Visits: 2