Osana Päijät-Hämeen tilanhaltijaluettelohanketta Hämeenkoskelle ja Hollolaan ollaan aktiivisten sukututkijoiden ja aiheesta kiinnostuneiden toimesta käynnistetty pitäjien tilojen isäntä-emäntäluettelon materiaalin keruutyö. Työryhmän vetäjänä pitäjässämme toimii Pauli Helén. Seuraava kokoontuminen, on Hämeenkosken Koskikartanolla 21.5 klo 11 alkaen. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.

HUOMIOIVAA: KOKOONTUMISPAIKKA ON VAIHTUNUT KOSKIKARTANOON 21.5. klo 11.

Lahden seudun sukututkijat ry käynnisti hankkeen lokakuussa 2021. Asiakirja-aineistojen perusteella kootaan tilanhaltijaluettelot nykyisen Päijät-Hämeen alueen pitäjistä, joista niitä ei ole aiemmin tehty. Nämä pitäjät ovat Artjärvi, Asikkala, Hartola, Hollola, Iitti, Koski Hl (nykyään Hämeenkoski), Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Aiemmin on jo koottu talonhaltijaluettelot/talojen isäntäluettelot Kärkölästä ja Nastolasta sekä lisäksi vuoteen 1800 saakka Heinolan mlk:sta.

Tietoja kootaan arkistolähteistä noin vuosilta 1539 – 1920. Kerättäviä tietoja ovat tilan nimet, jaot, halkomiset ja lohkomiset, manttaaliluvut ja perinnöksiostot. Mukaan otetaan myös vuokraviljelijät ja torpparit. Luetteloihin kerätään lisäksi sukututkimuksellista tietoa, mm. isäntien ja emäntien nimet, syntymä- ja kuolinajat ja –paikat. Talonhaltijaluetteloiden kokoamiseen tarvittavia asiakirjoja on pitkälti digitoitu, joten tutkimusta voidaan tehdä kätevästi kotikoneella. Hanke tulee kestämään vuosia. Sen tuotos tullaan aikanaan julkaisemaan Lahden seudun sukututkijat ry:n verkkosivuilla. Mahdollisesta painetusta versiosta päätetään myöhemmin.

Projektiin voivat koota tietoja aivan yksittäisistäkin alueen tiloista tai kylistä kiinnostuneet henkilöt. Hankkeessa on mukana yli 50 historianharrastajaa. Osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Mikäli olet kiinnostunut liittymään joukkoon, ota yhteyttä pitäjäsi työryhmän vetäjään. Koska työ on melkoinen, kaikki apu on tervetullutta.

Hollola ja Koski Hl: Pauli Helén, phelen@kolumbus.fi
Asikkala ja Sysmä: Erkki Kiuru, erkki.kiuru@phnet.fi
Hartola ja Heinolan täydennys: Tarja Piitulainen, tarja.piitulainen@gmail.com
Iitti: Toini Leino, toini.leino@gmail.com
Orimattila ja Artjärvi: Leo Laakko, leo.laakko@gmail.com
Padasjoki: Mia Järvinen, jarvinenmm@gmail.com

Lahden seudun sukututkijat ry toimii hankkeen koordinaattorina, puheenjohtaja on Riitta Kokko-Parikka, riitta.kokko-parikka@phnet.fi.

HUOMIOIVAA: KOKOONTUMISPAIKKA ON VAIHTUNUT

HÄMEENKOSKEN KOSKIKARTANO 21.5. klo 11. YLÄKERTA

https://www.koskikartano.fi/