Pyhän Laurin kirkonraunioiden tutkimussuunnitelma

TUTKIMUSSUUNNITELMA

Hämeenkosken Pyhän Laurin keskiaikaisen kirkon rauniot
keskiajan arkeologian tutkimuskohteena

1. Johdanto: keskiajan arkeologia
– uusi lähestymistapa keskiajan historiaan

Suomen keskiaikaa pidetään historiallisen ajan periodina, mutta on huomattava, että maamme keskiajasta on säilynyt vain n. 300 lähdettä. (Vertailun vuoksi todettakoon, että Ruotsissa lähteitä on tallella n. 20000). Lisäksi ne ovat ajallisesti, alueellisesti ja aihepiiriltään epäedustavia. Lähdeaineisto on julkaistu Finlands medeltidsurkunder -sarjana, jonka kahdeksasta osasta ensimmäinen kattaa lähteet vuoteen 1400. Keskiajan kirjalliset muistot ovat siis erittäin niukkoja ja staattisia, koska aineisto ei käytännössä enää lisäänny lainkaan. Arkeologia tarjoaakin ainoan keinon kerätä uutta, monipuolista ja laaja-alaista tietoa keskiajastaja uuden ajan alkupuolesta. Edelleen arkeologinen aineisto tarjoaa mahdollisuuksia kehittää myös kirjallisiin lähteisiin sovellettavia vereksiä lähestymistapoja ja niille esitettäviä uusia kysymyksiä. Niukassa lähdetilanteessa jokainen keskiaikainen muinaisesine ja kiinteä muinaisjäännös on tärkeä lisä alan tutkimukselle. Korostettakoon, että näiden muistomerkkien lukumäärä on maassamme vähäinen.

2. Hämeenkosken kirkon tutkimuksen problematiikka ja päämäärät

Kosken (vuodesta 1995 alkaen Hämeenkoski) Pyhän Laurin kirkon raunio sijaitsee Päijät-Hämeessä, Hämeenkosken kunnan alueella. Kyseessä on maamme 101 keskiaikaisen kivikirkon joukossa lähes ainutlaatuinen, pohjakaavaltaan kahdeksankulmainen kirkko – toinen tunnetaan Rengosta. Kyseisestä kirkkotyypistä on olemassa hyvin niukalti tietoa, ja Itämeren piiristäkin sille tunnetaan vain yksi vastine Slesvigistä. Tämä liittää Hämeenkosken kirkon kiintoisasti Euroopan keskiaikaiseen kulttuuriin. Pyhän Laurin kirkko on koko Suomenkin kannalta harvinainen keskiaikainen kohde, jonka historiaa pystytään valottamaan vain arkeologisin lisätutkimuksin.

Jatkossa luetellaan ja perustellaan seitsemän keskeistä tutkittavaa ongelmaa. Edellytykset niiden selvittämiseksi ovat poikkeuksellisen edulliset. Hämeenkosken kirkonraunio on valittu tutkimuskohteeksi paitsi poikkeuksellisen pohjakaavaratkaisunsa vuoksi erityisesti siksi, että sen säilyneisyys on huomattavasti parempi kuin useiden muiden vanhemman ajan kirkollisten raunioiden. Arkeologisen tutkimuksen kannalta kirkon raunioituminen ja hylkääminen kirkollisesta käytöstä on etu, koska se tapahtui jo 1500-luvun lopun n. vuoden 1650 välisenä aikana. Siksi eivät eri rakennusvaiheet, esimerkiksi ristikirkoksi muuttaminen, myöhemmät hautaukset tai maankäyttö ole rikkoneet ja tuoneet paikalle alkuperäistä keskiajan ja 1500-luvun arkeologista löytöyhteyttä sekoittavaa aineistoa ainakaan sellaisessa määrin, että sillä olisi merkitystä. Tämä tarjoaa paremmat edellytykset arkeologisten primaarihavaintojen teolle. Vastaavia mahdollisuuksia ei ole liioin yhä käytössä olevissa keskiaikaisissa kivikirkoissamme.

1) Rakennushistoria. Tutkimuksen keskeinen kysymys on selvittää varmasti kirkon alkuperäinen pohjakaava, joka viimeaikaisten, erityisesti Rengon kirkon tutkimusten perusteella on kahdeksankulmainen (pitkänomainen oktogoni). Samalla rakennuksen muotoon vaikuttaneita tekijöitä yritetään tunnistaa Euroopan keskiaikaisten kirkkojen suhteen tehtävän vertailun avulla. Kirkon rakennushistoriaan liittyy myös muita ongelmia. Huolimatta 1800-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa tehdyistä tutkimuksista ei tiedetä, rakennettiinko kirkkoon sakaristoa, asehuonetta ja mahdollisesti muita kivisiä rakennusosia runkohuoneen lisäksi. Näiden kysymysten selvittäminen antaa mahdollisuuden arvioida muuten hyvin vaikeasti lähestyttävää ongelmakenttää, jäikö kirkkorakennus kesken vai oliko kappelikunnalla mahdollisuus rakentaa se valmiiksi. Samaan ongelmaryhmään kuuluu varsinkin rauniotutkimuksessa hienovaraisin ja vaikein keinoin selvitettävä mahdollisen tiiliholvauksen olemassaolon määrittely.

2) Mahdollinen puukirkko. Hämeenkosken kappelikunta on nykyisten, mutta varsin niukkojen ja osin ristiriitaisten tietojen perusteella irtautunut Lammin emäseurakunnasta n. vuoden 1400 tienoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että kappelikunnalla on tästä ajasta tähtien ollut puinen kirkkorakennus. Olennainen kysymys onkin yrittää arkeologisin tutkimuksin selvittää, oliko myöhemmin rakennetun kivikirkon, nykyisen kirkon raunion kohdalla puinen kirkkorakennus. Tätä selvitetään sekä löytöjen ajoitustutkimuksen että kivikirkon raunioiden alta löytyvien mahdollisten rakennejäännösten perusteella. Mikäli tulokset viittaavat siihen, ettei paikalla ole ollut puista kirkkoa, on tulevana keskeisenä tutkimustehtävänä selvittää, missä Hämeenkosken puinen kirkko sijaitsi n. vuoden 1400 ja 1500-luvun alun välillä.

3) Esinetutkimus. Koska kirkkoraunion alue muinaisine kirkkomaineen on ajallisesti rajautunut keskiajan jälkipuoliskolta 1600-luvun alkupuoliskolle, on tämä esineistön kannalta Suomessa myönteinen ja tutkimuksellisesti edullinen tilanne. Yleensä kirkkojen ja kirkonpaikkojen esineistö kattaa ajanjakson keskiajalta nykypäiviin asti painottuen nimenomaan jälkimmäiseen jaksoon. Samalla tällaisissa paikoissa varsinkin 1700 – 1900 -lukujen hautaukset ovat tuhonneet alkuperäisen stratigrafian siten, että esinelöytöjä ei saada talteen luonnollisessa kerrosjärjestyksessä. Yksi tutkimuksen päämääriä onkin luoda kirkon raunion ja sen ympäristön löydöistä kronologinen malli. Sen merkitys on olennainen, koska Suomen keskiajan ja uuden ajan alun esinekronologia on hyvin puutteellisesti tunnettu. Nykyisin ollaan vasta luomassa edellytyksiä sen kaltaiselle perustavalle työlle, jonka prof. Ella Kivikoski teki Suomen rautakauden osalta. Esinelöytöjen joukossa erityisen maininnan ansaitsevat vielä rahalöydöt, jotka kertovat uutta tietoa keskiajan taloushistoriasta, mm. monetarisaation etenemisestä ja Liivinmaalle suuntautuneista kaupallisista suhteista.

4) Hautaustapojen tutkimus ja osteologisen ja molekyyligeneettisen aineiston keruu. Erityisen kiinnostava tulee olemaan ja on ollut jo kahden viime kesän perusteella keskiaikaisten ja uuden ajan alun hautausten tutkiminen. Huolimatta vuosikymmenien tutkimuspyrkimyksestä tämänkaltainen tutkimus on vieläkin valitettavan niukkaa, mikä on johtunut sopivien kohteiden puuttumisesta. Hautatutkimuksella voidaan selvittää paitsi itse hautaustapoja ja esim. vainajien sosiaalista asemaa hautojen sijoittumista ja levinneisyyttä tutkimalla jne. Hautatutkimusten yhteydessä on mahdollista kerätä myös tutkimusaineistoa humaaniosteologialle ja molekyyligeneettiselle tutkimukselle. Itse vainajien jäännöksiin kohdistuvalla tutkimuksella on ensimmäisiä kertoja mahdollista selvittää johdonmukaisesti keskiaikaisen maalaisyhteisön ikä-, koko- ja sukupuolijakautumaa, ruokavaliota ja ravitsemustilaa, yleistä terveydentilaa, eräiden infektioiden levinneisyyttä ja frekvenssiä, fyysisiä vammoja, työtaakan raskautta jne. DNA-tutkimukset mahdollistavat yhteisöstä tehtävät eri tarkoituksiin tähtäävät geenianalyysit.

5) Kirkkomaan ulkopuolinen alue sosiaalisen ja taloudellisen toiminnan näyttämönä. Varsinaisen kirkkomaan ja sen aidan ympärillä oleva lähialue ei Suomessa eikä juuri muuallakaan ole ollut arkeologisen tutkimuksen ja kiinnostuksen kohde. Kun kirkonpaikka siirrettiin 1600-luviin puolivälissä muutamia satoja metrejä hylätystä kivikirkosta lounaaseen, jäi kirkkomaan ympäristön sosiaalinen toiminta-alue autioksi Yksi pioneeritutkimuksen kohde onkin tarkastella sen toiminnan jälkiä, jota tiedetään vajavaisiin historiallisiin lähteisiin tukeutuen olleen kirkkoaidan ulkopuolella. Tämä tarkoittaa toisaalta tilapäistä yöpymisasumista kirkon lähellä suurina juhlapyhinä ja sitä toimintaa (mm. taloudellista), joka liittyy alueeseen messujen ja toimitusten edellä ja jälkeen.

6) ”Kellotapulin” arvoitus. Kirkkomaan itäpuolella havaittiin 1890-luvulla maa- ja kivikumpu, jonka tuolloin ja myöhemmin on arveltu olevan kellotapulin jäännös. Vuosina 1997 ja 1998 tehdyissä tutkimuksissa kummun sisältä paljastui muurattu kivirakenne, jonka suuri koko ja massiiviset seinät ja erikoinen lattiarakenne osoittavat, että kyseessä ei ole ollut tämänkaltainen rakennus. Se näyttää myös tehdyn sellaisen kalmiston osan päälle, joka oli käytössä keskiajalla. Vaikuttaa siltä, että kivirakennus ei kuulu käytössä olleen kirkon yhteyteen. Uuden ajan muuratut rakenteet ovat hyvin harvinaisia Hämeenkoskella ja muuallakin Hämeessä. Kyseisen rakenteen luonne ja tehtävä on selvitettävissä vain arkeologisin tutkimuksin, joiden avulla siitä on jo puolet kaivettu.

7) Luonnontieteelliset tutkimukset. Paikan hyvän säilymisen vuoksi alueen kulttuurikerroksissa on todennäköisesti laajasti ja monipuolisesti siemeniä ja siitepölyjä, jotka kuvastavat keskiajan ja uuden ajan alkupuolen asutusta ja maanviljelystä sekä ruokatalouden historiaa. Osana tutkimusta kulttuurikerroksista otetaan runsaasti erilaisia näytteitä luonnontieteilijöiden tarpeisiin. Samalla otetaan mahdollisuuksien mukaan vainajien luista, arkkuameistosta ja muusta mahdollisesta löydöstöstä radiohiiliajoitusnäytteitä. Hankkeessa on varauduttu myös mahdollisten, vaan ei niin todennäköisten puulustonäytteiden ottamiseen.

Yhteenvetona voi todeta, että Hämeenkosken kirkonraunio lähiympäristöineen tarjoaa erinomaiset edellytykset keskiajan ja uuden ajan alun kirkollisen ja arkielämän puitteiden selvittämiseen.

3. Tutkimushistoria

Hämeenkosken kirkonraunion olemassaolon havaitsi Hjalmar Appelgren 1890-luvulla tekemässään kenttäinventoinnissa. Kohteen tutkimukset alkoivat kotiseutuyhdistyksen toimesta vuonna 1962, jolloin työtä johti Henrik Lilius Muinaistieteellisestä toimikunnasta. Tutkimukset jäivät tuolloin kesken ja vain runkohuoneen muurit kaivettiin esiin.

Vuonna 1996 käynnistettiin kokonaan uusi hanke Hämeenkosken kirkon raunioiden tutkimiseksi Turun yliopiston arkeologian oppiaineen ja Museoviraston rakennushistorian osaston yhteistyönä paikallisen tuen avulla. Vastuullisina johtajina ovat professori S.-P. Taavitsainen (Turun yliopisto) ja dosentti Markus Hiekkanen (Museovirasto/rakennushistorian osasto). Kaivauksista ovat vastanneet opintojensa loppuvaiheessa olevat arkeologian opiskelijat.

Tutkimukset aloitettiin pahasti vesoittuneen alueen raivauksella ja aiempien kaivausten jäljiltä jääneiden maavallien seulonnalla ja poistamisella. Tämän jälkeen kirkkomaan ja sen lähiympäristön tutkimuksia on jatkettu vuosittain kaivauksin. Vuosien 1996 – 1999 yhteistyön tuloksena kohteesta on muovautunut hoidettu muinaisjäännös.

4. Tutkimusten rahoitus ja organisointi

Hämeenkosken kunta on pääasiallisesti rahoittanut tähänastiset kaivaukset. Myös seurakunta on myötävaikuttanut tutkimuksiin. Kunta on myöntänyt rahoitusta koululaisten palkkaamiseen kaivajiksi sekä tarvikekustannuksiin. Arkeologian opiskelijoille on maksettu pieni stipendi tai palkka. Museoviraston rakennushistorian osasto on osallistunut alueen yleiskartoitukseen ja materiaalikuluihin. Turun yliopiston arkeologian oppiaine henkilökuntineen on osallistunut hankkeen suunitteluun ja organisointiin sekä tarjonnut tilat laitteistoineen jälkitöiden tekemiselle. Kaivaukset on tehty Museoviraston myöntämällä luvalla.

Kunnalle kohteella on ollut erittäin tärkeä merkitys etenkin nuorten työllistämisessä kesäaikaan, mutta projektin edetessä on kunnassa virinnyt innostusta myös kohteen matkailullisesta kehittämisestä. Tämän toiminnan edellytys on tutkimusten jatkuminen ja tehostuminen.

Hämeenkosken kirkon kaivauksissa on tehty paljon havaintoja sekä löydetty rakenteita ja löytöjä, mikä on merkinnyt samalla jälkityöosuuden kasvua. Projektina kaivaukset ovat laajentuneet vuosi vuodelta. Kyseessä ovat täysimittaiset arkeologiset kaivaukset, joihin pienellä kunnalla ei ole enää taloudellisia resursseja. Kunnan kohdalla on projektissa tultu vastaan niin pitkälle kuin suinkin mahdollista tarjoamalla työvoimaa ja tarvikkeita. Turun yliopiston arkeulogian oppiaine ja Museoviraston rakennushistorian osasto ovat niukkojen resurssiensa puitteissa osallistuneet mahdollisuuksiensa mukaan hankkeen tukemiseen. Kenttätyöt ovat niiden laajuuden vuoksi, vaikkakin opiskelijavoimin johdettuna – osoittautuneet työmäärällisesti mahdottomaksi kunnan tarjoaman sinänsä arvokkaan tuen turvin.

Projektin jatkumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että kaivausjohtajan stipendi vastaisi kolmen kuukauden työpanosta (yksi kuukausi kenttätutkimuksia ja kaksi kuukautta jälkitöitä) sekä piirtäjän kahden kuukauden työpanosta (yksi kuukausi kenttätutkimuksia ja jälkitöitä). Lisäksi tulisi turvata myös mahdollisuus luonnontieteellisiin analyyseihin ja etenkin esineiden konservointiin. Konservointiin velvoittaa jo Museoviraston myöntämä kaivauslupa.

Total Page Visits: 1 - Today Page Visits: 1