Talvinen näkymä Kosken kylänraitilta 1960-luvulla

Talvinen näkymä Kosken kylänraitilta 1960-luvulla

Talvinen näkymä Kosken kylänraitilta 1960-luvulla.
Ritva Saarisen kuva-albumi.

Avainsanat

Lisätty

16/03/2020

1 Kommentti

  1. Pauli Helén

    Etualalla on ajoluiskat, joilta kuorma-autot kaatoivat tukit alas Teurojoen varteen odottamaan kevätuittoa. Keskellä on Lampisen eli entinen Porvolan mylly. Jauhettava vilja kuljetettiin myllyyn siltaa pitkin. Kirkonmäellä on Kosken kirkko ja kellotapuli. Kellotapulin kohdalla valkoinen rakennus on Kosken Osuusliikkeen toinen myymälä eli ”Kakkonen”. Tämä on entinen Lönnroosin kaupparakennus. Kirkon kohdalla punainen rakennus on Kakkosen kaupan varasto. Lampisen myllyn ja Kakkosen kaupan välissä on punainen Kurjalan myllytupa. Puutteenkuja eli Pätiläntie lähti Kakkosen kaupan ja myllytuvan välistä. Lampisen myllyn takaa pilkottaa valkoinen rakennus, jonka vasemmassa päädyssä oli Kosken Säästöpankki ja oikeassa päädyssä Kosken posti ja puhelinkeskus. Kuvan oikeassa reunassa on Aurin talo. Kurjalan mylly on tullut puretuksi Lampisen myllyn ja Aurin talon välistä. Myllyn ja Aurin talon välissä on kuitenkin Åkerblomin silta, mutta lumipenkat peittävät sen näkyvistä. Tukkeja uitettiin myös Teurojoen yläjuoksulta, Lanon rannoilta ja siksi Lampisen myllyn vieressä tukkiränni.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Pauli Helén Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *