Anna-Sofia Korremäki os. Jaakkola

Anna-Sofia Korremäki os. Jaakkola

Anna-Sofia Korremäki os. Jaakkola


Anna Sofia Korremäki o.s. Jaakkola s. 22.5.1930 Koski Hl, k. 11.6.2016 Hämeenkoski.
Vanh.: Kosken Hl Etolan kylän Mäki-Pappilan tilalla maanviljelijä Toivo Erik Jaakkola ja kätilö Jenny Saara Mikkola.

Anna-Sofia Korremäki kävi Karkun evankelisen kansanopiston ja Helsingin talouskoulun. Kätilöksi hän valmistui 1952 ja toimi sen jälkeen Tampereella, Lammilla, Hattulassa ja Koijärvellä. Kosken kunnankätilön lomittajana hän oli 1957-1969. Samalla hän oli Korremäen tilan emäntä Töykkylän kylässä.

Lukuisista luottamustoimista mainittakoon jäsenyydet Kosken sosiaalilautakunnassa, Kosken kirkkoneuvostossa, kirkkovaltuustossa, Nuorisotoimikunnassa ja Maatalousnaisten johtokunnassa. Puheenjohtajana hän oli Lahden Sotaveteraanipiirin Koski Hl Sotaveteraaneissa.


Käsityöt olivat Anna-Sofia Korremäelle tärkeä harrastus. Hän lahjoitti suunnittelemansa ja ompelemansa Pääsiäisaamu-seinävaatteen Hämeenkosken seurakuntatuvalle 1995. Raamattu-aiheisia seinävaatteista on ollut näytteillä Ystävänkulmassa. Hän oli yksi kymmenestä naisesta, jotka kutoivat Hämeenkosken kirkkoon Huntu-nimisen vihkiryijyn, joka valmistui 1999.

Lammin pellavamarkkinoilla 1996 Anna-Sofia Korremäki oli Rukkiräppikisan paras. Pellavankehruun Suomen mestaruuden hän voitti 1997.


Erikoisimpia hänen käsitöistään olivat koristemunat, joita hän valmisti silkkilangoista, helmistä ja ketjuista. Näistä hänellä oli näyttely Seurakuntatuvalla 2007 ja pieni näyttelyt oli Ystävänkulmassa, jolla on tallessa pieni kokoelma edelleen. Anna-Sofia Korremäki esiintyi TV2:n Hakupalat-ohjelmassa 1995, jolloin kuvattiin koristemunien valmistusta. Korremäen tekemä pääsiäismuna palkittiin käsityölehden parhaana koristemunana 1990-luvulla.

Kuvissa on Anna-Sofia Korremäki 1996 Kosken VPK:n 100-vuotisjuhlissa. Kahdessa muussa kuvassa hän on esittelemässä kehruuta Hankalan Pellavaloukun tapahtumassa 2003. Koristemuna on 2000-luvun alusta. (Valokuvat Pauli Helén)

Avainsanat

, , ,

Lisätty

25/04/2021

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *