Hyväneulan koulu

Hyväneulan koulu

Hyväneulan nykyinen koulu, joka rakennettiin v. 1921 palaneen koulun tilalle.
Vuonna 1919 palaneen koulun takia, toimi koulu 2 vuotta Hankalassa eli niin kauan että uusi koulu saatiin rakennettua samalle paikalle, missä palanut oli sijainnut. 1950-luvun puolivälissä oli koululla remontti. Sinne asennettiin keskuslämmitys.

Avainsanat

, ,

Lisätty

07/07/2017

2 Kommentit

  1. Juha Nummela

    1960-luvulla koulun alakerrassa, vasemmalla näkyvässä osassa, asui koulun miesopettaja perheineen. Miesopettaja opetti 5.-6. luokkia yleensä ja piti pojille liikuntatunnit. Tuossa asuivat ainakin Kalevi ja Saara Räikkönen (Saara oli myös opettaja alaluokilla) lapsineen, muuttivat pois n. 1965. Sen jälkeen Aaro Kakko perheineen, tämän jälkeen Mikko Koskiniemi perheineen.
    Yläkerrassa, oikeanpuoleisen savupiipun ja katolla olevan ikkunan kohdalla asui opettaja Inkeri Linden miehensä kanssa. Inkeri opetti 3. ja 4. luokkia. Eila Perasto tuli alaluokkien opettajaksi Saara Räikkösen jälkeen, mutta hän ei asunut koululla.
    Alaluokat opiskelivat oikealla alakerrassa näkyvien ikkunoiden kohdalla luokassa ja 3. ja 4. luokka yläkerrassa, jossa näkyy vasemmalla talon päädyssä yläkerrassa kolme ikkunaa. Ikkunoiden kohdalla oli jotakin varastotilaa, ja niiden takana luokka. Tuohon varastoon pääsi miettimään asioita, jos oikein vintiöksi heittäydyttiin.
    Yläkerrassa, vasemalla eli toisella puolella pihaa, asui myös koulun keittäjän Elina Virtasen perhe, mies Uuno, lapset Aarne, Heikki ja Liisa. Keittola oli alakerrassa suoraan pääovesta sisään mennessä.

    Vastaa
  2. helli karimus

    hyvä kuvaus muistan nuo ajat itsekin koulu on rakkaana mielessäni ,kaikki se oppimamme on ollut tarpeen myöhemmin elämässä kuulun kuuluin opiskelijossa vähemmistöön eli romani lapsiin joita olimme aika suurella joukolla kiitos kun muistit niin tarkkaan kuvaukse koulusta joka oli silloin puukoulu kai se on rakenettu kerrostaloksi kouluksi en tiedä

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Juha Nummela Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *