Porvolan kylämaisemaa noin seitsemänkymmentä vuotta hallinnut Kymenlaakson Sähkö Oy:n puumuuntamo nostettiin tänään kuorma-auton lavetille kokonaisena. Sen uusi sijainti on Elimäen kotiseutumuseo. Muuntamo on säilynyt varsin hyvässä kunnossa osittain sen vuoksi, että se saneerattiin 1980-luvulla. Jakelukäytöstä se poistettiin muutamia vuosia sitten.

Muuntamo on rakennettu 1930-luvulla laadittujen tyyppipiirusten mukaan. Alunperin puumuuntamoita oli sähköyhtiön Hollolan ja Kosken jakelualueella hieman yli kymmenen. Niitä syttyi ajoittain palamaan ja ne korvattiin myöhemmin usein betonitiilirakennuksilla ja myöhemmin pylväsmuuntamoilla. Niiden sijainteja myös vaihdettiin jakelutilanteen muuttuessa. Samalla sarjanumerolla on sijainnut puumuuntamo Aurinkotien varressa, jolta paikalta muuntamo on ehkä siirretty Porvolaan. Myös Toivolan kylässä oli puumuuntamo, joka kävi uuden muuntamon rakentamisen yhteydessä tarpeettomaksi vuonna 1954 ja on sieltä saatujen tietojen mukaan siirretty mahdollisesti Porvolaan.

Ilolassa, Kurjalassa ja Töykkälässä sijainneet puumuuntamot vaurioituivat tulipaloissa siinä määrin, että ne oli poistettu käytöstä jo 1970-luvulle tultaessa. Osa Kurjalassa sijainnutta puumuuntamoa sijoitettiin myöhemmin uimakopiksi Hiitiön kärkeen Pääjärven rannalle.

Porvolan muuntamon nosto

Uudella sijaintipaikallaan muuntamon kalusteet korvataan mahdollisimman alkuperäisillä niiltä osin kuin ne eivät sitä jo ole. Siihen on mahdollisuus tutustua ensi kesästä lähtien, kunhan kunnostustyöt ovat kevään aikana saatu päätökseen. Kymenlaakson Sähkö Oy:n pääkonttori sijaitsee myös Elimäellä.

Viimeinen puumuuntamo on nyt Hämeenkoskelta poistunut, Se saa kuitenkin arvoisensa uuden elämän museoympäristössä, jossa on edustettuna paljon muutakin vanhaa rakennusperinnettä. Myös tämän puumuuntamon historiasta Hämeenkoskella  on tarkoitus kertoa muuntamon esitetaulussa. Onko sinulla muistikuvia tai tietoja Hämeenkosken puumuuntamoista? Jos on, niin kerro Koski-seuralle muidenkin tiedoksi jaettavaksi.