Hämeenkosken vuosittaiset sahtimestaruuskilpailut pidettiin Putulan kirjaston kulttuuripäivien yhteydessä sunnuntaina 4.7. Sahtinäytteitä tuotiin neljä. Helteinen kesä toi kilpaijoille haasteita sahdin käymisen ja säilytyksen osalta. Tästä huolimatta viisijäseninen tuomaristo totesi sahdit korkeatasoisiksi. Voittajaksi tuomarit arvioivat Petri Ruususen valmistaman sahdin. Hänen sahtinsa todettiin hyväksi värin ja maun osalta. Sitä kuvattiin myös hyväksi perussahdiksi. Petri lähtee edustamaan Hämeenkoskea Jämijärvelle Satakuntaan sahdinvalmistuksen 29. suomenmestaruuskilpailuihin. Viime vuonna maan parasta sahdin valmistajaa ei valittu, vaan kilpailut peruttiin koronavirusepidemian takia.

Tuomarit

Tämän vuotisessa kilpailussa tuomareina toimivat Anni Salila, Antti Jäämaa, Raija Syrjä, Juha Auri ja Rauni Vikman.

Epidemiatilanteen vuoksi  paikalle oli saapunut tavallista vähemmän yleisöä. Yleisöllä oli kilpailun jälkeen mahdollisuus maistaa eri valmistajien näytteitä. Sahtien laatu todettiin hyväksi. Monet kertoivat olevansa myös tyytyväisiä sahdin valmistuksen perinteen säilymisestä paikkakunnalla.

Petri Ruusunen voitti tämän vuotisen sahtimestaruuskilpailun ja lähtee edustamaan pitäjäämme SM-kilpailuun.

Toiseksi parhaaksi tuomarit arvioivat Sami Nikkarin ja kolmanneksi Pekka Tervalan sahdit. Kuvassa Pekka Tervala, Kari Kaivola sekä Matti Hiidenheimo ja taustalla tuomari Rauni Vikman.

Koski-seura kiittää kaikkia sahdintekijöitä, tuomareita ja yleisöä osanotosta sahtimestaruuskilpailuihin. Kiitos myös Putulan kirjasto- ja kotiseutuyhdistykselle tilojen tarjoamisesta ja kaikesta muusta tuesta kilpailujen järjestämisessä.

Kuvat Mauri Kalima.