Satakunta Huljalan kylän historiasta kiinnostunutta henkilöä oli kokoontunut Seuralaan kuulemaan Pauli Helénin luentoa sunnuntaina 28.10.2018. Yleisön toivotti tervetulleeksi Koski-seuran puheenjohtaja Kari Kaivola. Hän kertoi myös tulevista yleisötapahtumista. Pauli Helénin luento käsitteli Huljalan kylän historiaa peräti 560 vuoden ajalta. Erityistä huomiota kiinnitettiin vuoden 1918 taisteluihin, joissa suuri osa kylän keskeisistä rakennuksista paloi. Kylän sukujen historiaa käytiin läpi henkilötasolla. Vilahtipa joukossa Helénin omiakin esivanhempia. Esityksen katkaisi sopivasti Koski-seuran aktiivijäsenten keittämien pullakahvien nauttiminen. Vapaa-ehtoinen kahvikolehti kerättiin J.F. Niklanderin kookkaan valokuvan hankkimiseksi Seuralan tiloihin, jossa se on aikoinaan ollutkin esillä. Kahvittelun jälkeen luentoa kesti vielä reilun tunnin ajan. Yleisö seurasi sen loppuun intensiivisesti. Monet kuulijat ottivat silloin tällöin kännykällään kuvia Helénin powerpoint-esityksestä. Yleisö vaikutti luentoon varsin tyytyväiseltä. Moni kuulija jäikin esityksen jälkeen vielä rupattelemaan menneistä ajoista.

Lämmin kiitos jälleen kerran Pauli Helénille mielenkiintoisesta esityksestä ja Koski-seuran jäsenille tilaisuuden järjestämisestä!

Sitten vielä joitakin kuvia tilaisuudesta. Näitä ottivat Mauri Kalima ja Tuomo Nikkari.