Paasikivi artikkeli

J. K. Paasikivi muistetaan ennen kaikkea Suomen sodanjälkeisen ulkopolitiikan periaatteiden ja tavoitteiden hahmottelijana sekä toimeenpanijana. Hänen julkinen uransa käsitti kuitenkin huomattavasti laajemman ajanjakson aina vuosisadan vaihteesta presidenttikauden loppuun 1956 saakka. Runsaan puolen vuosisadan aikana Paasikiven vaikutus näkyi harvinaisen laajasti keskeisten poliittisten ja taloudellisten päätösten teossa.
Orpo koululainen

Juho Kusti Paasikivi menetti jo varhain molemmat vanhempansa. Hänen äitinsä kuoli, kun poika oli nelivuotias, ja isänsä Juho menetti kymmenen vuotta myöhemmin. Holhousvastuu varattomasta lahtelaispojasta jäi hänen iäkkäälle tädilleen. Näissä oloissa Paasikivestä kehittyi itsenäinen ja itsepäinenkin nuorimies. Myöhemmällä iällä hänen luonnekuvansa keskeisiksi piirteiksi tulivat lisäksi maanläheinen realismi, varovaisuus ja pessimismi, joihin silti liittyi voimakkaan kuohuva temperamentti.

Oppikoulun Paasikivi aloitti Hämeenlinnan normaalilyseossa 1882. Lapsuudesta saakka rajattomalla lukuhalullaan huomiota herättänyt poika valtasi pian luokkansa priimuksen paikan, jota hän piti hallussaan lähes koko kouluajan. Suoritettuaan erinomaisin arvosanoin ylioppilastutkinnon 1890 Paasikivi ryhtyi opiskelemaan historiaa ja venäjän kieltä. Valmistuttuaan 1892 filosofian kandidaatiksi hän vaihtoi taloudellisesti lupaavampaan oikeustieteeseen ja suoritti 1897 molempain oikeuksien kandidaatin tutkinnon. Samana vuonna Paasikivi solmi avioliiton ylioppilas Anna Forsmanin kanssa. Lukuisten lyhytaikaisten toimien ohessa Paasikivi jatkoi oikeustieteellisiä opintojaan ja teki tutkimusmatkoja Tukholmaan ja Leipzigiin. Väiteltyään 1901 molempain oikeuksien tohtoriksi hän sai seuraavana vuonna nimityksen Aleksanterin yliopiston hallinto-oikeuden apulaiseksi (apulaisprofessoriksi) mutta siirtyi jo vuoden kuluttua valtiokonttorin ylitirehtööriksi, jossa virassa hän toimi seuraavan vuosikymmenen ajan.