Viime vuoden toukokuun 16. päivänä 25 Hämeenkoskella asuvaa tai tänne siteitä omaavaa retkeläistä suuntasi matkansa neljäksi päiväksi kohti Venäjää ja Itä-Karjalaa. Joukko täydentyi matkan varrella Hollolasta ja Kouvolasta niin, että retkelle osallistuneiden kokonaismäärä oli 37. Useat retkeläisistä olivat osallistuneet viime vuonna Karjalan kannakselle järjestetylle matkalle, jossa käytiin tutustumassa koskelaisten pioneerien vaiheisiin talvisodan aikana. Nyt vuorossa olivat koskelaisten pioneerien jatkosodan kokemukset. Retken oppaana toimi kouvolalainen sotahistorian asiantuntija Kalevi Siren ja matkan suunnittelijana ja koollekutsujana Kari Kaivola.

Hämeenkoskelta lähteneet matkalaiset kokoontuivat ryhmäkuvaan samalle paikalle Hämeenkosken Seuralan eteen, josta Pioneeripataljoona 21:n 3. komppania ja 5. Divisioonan Pioneerikolonna suuntasivat matkansa kohti Järvelän asemaa kesäkuussa 1941. (Kuva Pauli Helén)

Kohti Laatokan koillisrantaa

Matkan tarkoituksena oli seurata jatkosodan aikaisen Koskella Hl perustetun pioneerikomppanian ja pioneerikolonnan sekä niiden kanssa Itä-Karjalassa yli kolmen vuoden ajan sotaa käyneiden jalkaväki- ja muiden aselajijoukkojen kulkemaa reittiä. Mukana oli myös hollolaisia, joiden isät olivat palvelleet muun muassa Kevyt Osasto 4:ssä ja Jalkaväkirykmentti 22:ssa. Rajan ylitys tapahtui Wärtsilässä, jonka jälkeen matka jatkui Laatokan koillisrantaa seuraten. Tätä samaa reittiä koskelaiset pioneerit kulkivat vuonna 1941 jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Suunnilleen samojen alueiden kautta tapahtui heidän vetäytymisensä Itä-Karjalasta vuonna 1944. Näitä maisemia he katselivat myös asemasodan aikana lomilla tai palvelustehtävissä matkustaessaan.

Pioneerien Moskovan rauhan rajan ylitys oli kesäkuussa 1941 tapahtunut hieman nyt käyttämäämme tietä pohjoisempana suunnilleen Joensuun korkeudella. Me ylitimme rajan Värtsilässä ja liityimme pioneerien kulkemaan reittiin entisen Impilahden kunnan alueella. Näissä maisemissa pioneerit kävivät taisteluja sekä vuonna 1941 että 1944. Erityisen ankarat taistelut käytiin Nietjärvellä, johon suomalaiset joukot pysäyttivät puna-armeijan hyökkäyksen heinäkuun puolivälissä vuonna 1944. Nietjärven maastossa taistelun jäljet ja rintaman silloinen kulku ovat edelleen hyvin nähtävissä. Vietimme ensimmäisen yömme Hotelli Dlinnyi Beregissä (Pitkäranta) Pitkärannan entisessä kauppalassa Laatokan rannalla.

Pysähdys Nietjärvellä vuonna 1944 heinäkuussa käytyjen taistelujen maisemissa. Matkalaiset kuuntelevat oppaana toimineen Kalevi Sirenin (selin toinen vasemmalta) esitystä taistelujen kulusta. Paikalle rakennetun puolustusaseman ns. U-aseman kulku näkyy vielä selvästi maastossa. (Kuva Asko Laine)

Pioneerit tukivat Karjalan armeijan hyökkäystä ja kohtasivat eversti Laguksen

Matkamme jatkui aamulla seuraten Laatokan rantaa, jossa oli useita vuoden 1941 ja 1944 taistelupaikkoja ja muita nähtävyyksiä. Kovimpia taisteluja käytiin vuonna 1941 erityisesti Salmissa, Viteleessä ja Tuulosjoella. Koskelaiset pioneerit tukivat 5. Divisioonan ja 1. Jääkäriprikaatin hyökkäystä purkamalla miinoituksia ja rakentamalla ja kunnostamalla siltoja ja teitä vihollisen tuhoamien tilalle. Salmissa mielenkiitoamme herätti ortodoksinen rauniokirkko, joka oli tuhoutunut jo talvisodan aikana. Kirkon torni oli aikoinaan tarjonnut hyvän tähystyspaikan molemmille taisteleville ja osapuolille ja joutui sen vuoksi hävityksen kohteeksi.

Salmin ortodoksinen rauniokirkko hallitsee Laatokan rantamaisemaa (Kuva Asko Laine)

Salmissa ja Viteleessä kaatuivat heinäkuussa 1941 myös jatkosodan ensimmäiset koskelaiset sankarivainajat. He olivat Pihkasalmen koulun opettajan Akseli Vaajasalon pojat, vänrikki Pentti Vaajasalo ja kornetti Aarre Vaajasalo. Veljekset menettivät henkensä viiden päivän välein. Kumpikin palveli Hämeenlinnassa ja sen ympäristöpitäjissä perustetussa Jalkaväkirykmentti 44:ssä. Pentti kaatui kiväärijoukkueen johtajana Salmissa ja Aarre panssaritorjuntajoukkueen johtajana Vitelessä. Molemmat veljekset haudattiin väliaikaisesti Salmiin perustettuun kenttähautausmaahan. Täältä heidät siirrettiin Kosken Hl sankarihautausmaalle keväällä 1942.

Suomalaisten hyökkäys jatkui heinäkuun lopulla 1941 kohti Tuulosjokea. Koskelaiset pioneerit olivat rakentamassa Tuuloksen eteläpuolella joen yli polkusiltaa. Tällöin paikalle saapui eversti Lagus, joka kysyi mistä pioneerit olivat kotoisin. Kuultuaan vastauksen, hän kertoi myös itse syntyneensä Koskella. Puolustusvoimain Ylipäällikkö oli muutama päivää aikaisemmin nimittänyt eversti Laguksen ensimmäiseksi Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi. Tästä kohtaamisesta syntyi koskelaisille pioneereille ajatus pystyttää hänelle Koskelle muistomerkki. Tämä tapahtuikin sitten vuonna 1977 eli 36 vuotta myöhemmin. Karjalan armeijan hyvin käynnistynyt hyökkäys pysäytettiin yleistilanteen vuoksi Tuulosjoelle heinäkuussa 1941. Hyökkäys käynnistettiin uudelleen syyskuussa ja se eteni muutamassa päivässä Syvärille asti.

Tuuloksessa käytiin kesäkuun lopulla 1944 erittäin rajuja taisteluja, kun puna-armeija teki maihinnousun Laatokan rannalle katkaisten Aunuksesta vetäytyvien suomalaisjoukkojen tien. Paikalle perustetulle kenttähautausmaalle on Suomen valtio pystyttänyt muistomerkin 57 suomalaiselle sankarivainajalle, joita ei kyetty taistelujen aikana siirtämään Suomeen. Muistomerkin ovat suunnitelleet Heikki Häiväoja ja Ari Rautala. Muistomerkillä järjestimme lyhyen tilaisuuden, jossa sytytimme kynttilät sen juurelle. Samalla muistimme koskelaisia sankarivainajia lukemalla otteen sotilaspappina jatkosodassa toimineen Voitto Viron vuonna 1942 kirjoittamasta kronikasta.

Tuuloksen kenttähautausmaalla kunnioitettiin myös koskelaisia sankarivainajia. Kari Kaivola luki otteen Voitto Viron vuonna 1942 kirjoittamasta kronikasta. Niko Roisko (vasemmalla) ja Jarno Syrjälä kannattelivat Suomen lippua. Voitto Viro oli Kosken Hl seurakunnan ylimääräisenä pappina ja jatkosodan aikana Jalkaväkirykmentti 44:ssä pataljoonan sotilaspappina. Hän oli hengellinen tuki myös koskelaisille pioneereille. (Kuva Asko Laine)

Matka jatkui Aunuksen laajojen peltoaukeiden kautta Aunuksenkaupunkiin. Kaupungissa nautitun lounaan jälkeen matka jatkui Sammatuksen kylään. Kylän kautta kulki suomalaisten jatkosodan aikana varustama Pisi–Saarimäki–Sammatus puolustusasema. Kylässä käytiin rajut taistelut kesäkuun 24.-25. päivinä 1944. Vaikka tästä puolustusasemasta jouduttiin kokonaistilanteen vuoksi luopumaan lyhyessä ajassa, tämä ei tapahtunut ilmaiseksi. Hämeenlinnalainen luutnantti Esko Kaustin johtama 24. Tykkikomppanian joukkue tuhosi näiden kahden päivänä aikana 26 raskasta hyökkäysvaunua. Esko Kausti kaatui ollessaan tuhoamassa etulinjaan pysäytettyä hyökkäysvaunua. Sekä hänet että yhden panssarintorjuntatykin ampujana toiminut Sääksmäellä syntynyt korpraali Toivo Ilomäki nimettiin muun muassa näistä ansioista Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritareiksi.

Luostarissa ja Lotinapellossa

Aleksanteri Syväriläisen luostarissa sijaitsi asemasodan aikana 5. Divisioonan huoltokeskus. Tämä huoltokeskus tuli useille koskelaisille pioneereille tutuksi asemasodan aikana palvelutehtävissä. He vierailivat myös siellä sijainneissa elokuvateatterissa ja sotilaskodissa. Vuoden 1944 kesäkuussa pioneerien tehtävänä oli huoltokeskuksen tärkeimpien laitteiden tuhoaminen. Tämä onnistui vain osittain laitteisiin varattujen räjähteiden tuhouduttua tykistötulessa tai lentopommituksissa. Luostaria on viime vuosien aikana kunnostettu ja rakennukset hohtivat puhtaan valkoisina kirkkaan vihreine kupoleineen. Luostarin kirkon runsaat ikonikoristeet, pyhäinjäännökset ja ortodoksinen kirkkolaulu jäivät erityisesti matkalaisten mieleen.

Aleksanteri Syväriläisen luostarimaisemaa (Kuva Asko Laine)

Syvärin ylitimme Lotinapellon kohdalla. Koskelaiset pioneerit olivat katselleet sota-aikana kaupunkia vain virran toiselta puolelta joen muodostaessa asemien välimaaston tällä kohtaa Syväriä. Pioneerien yhtenä tehtävänä asemasodan aikana oli pitää joki sulana jäähän porattavien räjäytyspanoksien avulla. TK-piirtäjä Kari Suomalainen ikuisti koskelaiset pioneerit tässä työssä yhtenä sotatalvena. Kun tällä kertaa majoitus oli kaupungissa, tarjoutui meille mahdollisuus tutustua tähän vanhaan telakkakaupunkiin ja sen historiaan. Kaupungissa oli monia muistomerkkejä Pietari Suuren 1700-luvun alussa käynnistämästä laivanvalmistuksesta. Myös sotien muistomerkkejä oli runsaasti. Jokitörmällä oli muun muassa puna-armeijan pioneerijoukkoihin kuuluneen 97. Syvärin siltapataljoonan komentopaikan muistomerkki. Paikalta johdettiin 21.6.1944 Syvärin ylimenohyökkäystä, jonka suurhyökkäyksen edestä koskelaisetkin pioneerit joutuivat vetäytymään.

Puna-armeija käynnisti Lotinapellon kohdalla 21.6.1944 suurhyökkäyksen. Kuvassa on 97. Syvärin siltapataljoonan ylimenon aikainen komentopaikka. Muun muassa koskelaiset pioneerit olivat vastaanottamassa tätä suurhyökkäystä vastarannalla. (Kuva Kari Kaivola)

Syvärin etelärannalla

Lotinapellosta matka jatkui Syvärin etelärantaa kohti voimalaitosta. Jalkaväkirykmentti 23 ylitti Syvärin tällä kohtaa hieman ennen syyskuun puoliväliä 1941. Syvärin vastarannalla puhkesivat kuitenkin kiivaat taistelut puna-armeijan siirrettyä lisää joukkoja alueelle. Vahvistukseksi tuotu Kevyt Osasto 14:n hollolalainen komppania kärsi täällä raskaat tappiot. Myös koskelaiset pioneerit tulivat mukaan tukemaan taistelua. Kolme koskelaista pioneeria kaatui voimalaitoksen lähellä vihollistulessa rakentaessaan miinoitteita linjojen edessä lokakuun alussa 1941. Edellä mainittu sotilaspappi Voitto Viro on kuvannut heidän viimeisiä vaiheitaan kirjassaan Korsupappina Syvärille.

Syvärin voimalaitos, jonka patorakenteisiin Pioneeripataljoona 21 rakensi sillan huoltoliikennettä varten keväällä 1942. (Kuva Juha U.S. Jokinen)

Jatkoimme matkaa Syvärin eteläpuolta kulkevaa tietä kohti Syvärinniskaa (Voznesenja) samalla tutustuen alueeseen. Tämä seutu oli asemasodan aikana suomalaisten hallinnassa. Matkan varrella kuulimme muun muassa Tuntemattoman sotilaan alikersantti Antti Rokan esikuvan, Jalkaväkirykmentti 8:ssa palvelleen alikersantti Viljam Pylkkään toiminnasta Pertjärvellä vuoden 1942 kevään kelirikkotaisteluissa. Pylkkään käymä taistelu osoittautui vielä kirjassa kuvattua Rokan talvista taistelua rajummaksi. Myös hollolaisia Kevyt Osasto 4:n miehiä ja pioneereja osallistui kelirikkotaisteluihin, joissa suomalaiset pystyivät torjumaan puna-armeijan hyökkäyksen ja pitämään asemansa.

Voznezenjassa nautimme matkalaisten itsensä valmistaman kenttälounaan. Lounaan valmistus ja ruokailu sujuivat mallikkaasti, vaikka paikkaa jouduttiinkin läheisen tsasounan vuoksi vaihtamaan. Syvärin toiselle puolelle siirryimme tällä kertaa lossilla leveää virtaa katsellen.

Kenttälounaalla tarjottu hernekeitto valmistuu Voznesenjassa. Jari Vuori (vasemmalla) johtaa keittiötoimintaa, Jarkko Nummela ja Seppo Jokelan avustavat. (Kuva Asko Laine

Petroskoihin

Matkamme jatkui Äänisen rantatietä kohti Petroskoita. Parikymmentä kilometriä ennen Petroskoita tien varrella sijaitsee Krasnyi Bor (Punainen kangas) niminen mäntykangas. Alueella on Stalinin vainojen uhrien joukkoteloitus- ja hautapaikka. Täällä teloitettiin vuosina 1937-1938 yhteensä 1196 ihmistä, joista 580 oli suomalaisia. Osa heistä oli Amerikasta muuttaneita emigrantteja. Näitä tapahtumia Antti Tuuri kuvaa kirjassaan Ikitie.  Kirjan pohjalta tehtyä samannimistä näytelmää esitettiin viime näytäntökaudella Lahden kaupunginteatterissa. Paikan historia ja hautamuistomerkit suomalaisine nimineen ja henkilökuvineen vetivät matkalaiset vakaviksi. Maastossa erottuivat selvästi matalat kohdat, jotka ovat todennäköisesti joukkohautoja. Yksityisten henkilöiden hautapaikat eivät ole kuitenkaan tiedossa.

Petroskoissa majoitus oli perinteellisessä Hotelli Pohjolassa. Illan aikana oli mahdollisuus tutustua hieman alle 300.000 asukkaan kaupungin valtakatuihin, moniin julkisiin rakennuksiin ja tyylikkäästi rakennettuun Äänisen ranta-alueeseen. Sota-aikana Äänislinnaksi nimetyssä kaupungissa toimineissa sairaaloissa olivat useiden matkalaisten sukulaiset toimineet sairaanhoitajina, lääkintälottina tai vastaavissa tehtävissä. Äänislinnan silloinen rautatieasema oli sota-aikana tuttu monelle suomalaiselle lomakuljetusten kulkiessa useilta rintamalohkoilta sen kautta.

Retkeläiset Hotelli Pohjolan edessä Petroskoissa (Kuva Asko Laine)

Paluumatka kaatuneiden muistopäivänä

Paluumatkalla Petroskoista pysähdyimme Ruskealassa, jossa ennen lounasta vierailimme kylän hautausmaalla. Hautausmaan keskellä on Ruskealan sankarihautausmaan muistomerkki, joka on tehty lähistöltä louhitusta Ruskealan marmorista. Muistomerkin ympärille on koottu vanhoja suomalaisia hautakiviä ja ristejä omaksi kokonaisuudekseen. Alue on rajattu valkoisella lauta-aidalla. Sytytimme kaatuneiden muistopäivän kunniaksi muistomerkille kynttilät ja vietimme lyhyen muistohetken. Muistimme samalla myös koskelaisia ja muita suomalaisia sankarivainajia ja sitä mitä he olivat maamme hyväksi uhranneet.

Kaatuneideen muistopäivänä 19.5.2019 Ruskealan sankarihautausmaan muistomerkillä. (Kuva Asko Laine)

Neljän päivän matka venyi myöhään sunnuntai-iltaan. Kalevi Sirenin kertomien tarinoiden lisäksi katsoimme myös sotavuosina tehtyjä uutiskatsauksia niiltä alueilta, joilla olimme käyneet. Esitysten välillä kuuntelimme aikakauden musiikkia. Loppumatka sujui matkalaisten kertoessa omien vanhempiensa kuvauksia ja kokemuksia sota-ajoista. Ajatus mahdollisesta seuraavasta matkasta ja sen kohteesta jäi myös viriämään. Kiitokset kaikille matkalle osallistuneille!

Suunnitelma Maaselän kannakselle ja Karhumäkeen suuntautuvasta matkasta tänä keväänä on jo valmis ja julkaistaan lähipäivinä. Mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan ota yhteys Kari Kaivolaan puhelimella 040 5527236 tai sähköpostitse kari.j.kaivola@gmail.com

Total Page Visits: 20 - Today Page Visits: 4