SPR:n Hollolan osaston syyskokous pidettiin 15.11. Hämeenkosken Ystäväkulmassa. Tapaamisessa oli monta syytä juhlaan: tilaisuudessa kaksi osastomme pitkäaikaista aktiivia Kaija Toivonen ja Kati Boman palkittiin ansioituneesta vapaaehtoistyöstä ja osastomme hallitus vahvistui kahdella uudella vastuuvapaaehtoisella.
Hollolan ystävätoiminnan pitkäaikainen vetäjä Kaija Toivonen saa osaston varapuheenjohtaja Nina Niemisestä ruusun ja lämpimän halauksen kiitoksena vuosikymmenien työstä paikallisen ystäväryhmän perustajana ja vetäjänä. Kaija sai puheenjohtaja Antti Kinnarin luovuttamana osastolta myös lahjakortin hemmotteluhoitoon. Viime vuonna Kaija palkittiin pitkän linjan aktiivisesta vapaaehtois- ja hallitustyöstä tasavallan presidentin myöntämällä kultaisella ansiomitalilla.
Hämeenkoskella aktiivista vapaaehtoistyötä vuodesta 2004 asti tehnyt Kati Boman palkittiin syyskokouksessa tasavallan presidentin myöntämällä pronssisella ansiomitalilla. Kati on osallistunut vuosien varrella esimerkiksi hallitustyöskentelyyn, Nälkäpäivä-keräyksiin ja ruokajakeluun.
Syyskokouksessa valittiin myös osaston uusi hallitus. Puheenjohtajana jatkaa Antti Kinnari ja varapuheenjohtajana Nina Nieminen. Sihteerinä ja valmiuden yhteyshenkilönä jatkaa Enni Saarela ja tiedottajana Hanna Piiparinen. Rahastonhoitajana ja Hämeenkosken keräyspäällikkönä jatkaa Jari Lehtinen. Eine Lehtisyrjä jatkaa hallituksen jäsenenä ja terveyden edistämisen yhteyshenkilönä. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin ystävätoiminnan yhteyshenkilöksi Leila Hakala ja EA-toiminnan yhteyshenkilöksi Piia Kytö.
Uusi hallitus toivottaa nykyiset ja uudet vapaaehtoiset lämpimästi tervetulleiksi mukaan toimintaan!