Hollolan kunnan itsenäisyyspäivän juhla järjestettiin ensimmäistä kertaa Hämeenkosken pitäjän Seuralassa. Hienosta juhlastamme valokuvaajamme Mauri Kalima otti mainion kuvasarjan, jonka haluamme jakaa julkisuuteen. Samalla tilaisuuden järjestämisestä päävastuun ottanut Koski-seura ry haluaa lämpimästi kiittää juhlan onnistumiseen vaikuttaneita puhujia, esiintyjiä, lukuisia talkoolaisia ja erityisesti Hämeenkosken maa- ja kotitalousseuran emäntiä erittäin herkullisesta lohikeittotarjoilusta sekä maukkaista kakkukahveista.

Pitäjän oma osuus Suomen tasavallan 102. itsenäisyyspäivästä alkoi Hämeenkosken kirkossa.

Liput saapuvat Hämeenkosken kirkkoon Tapani Brofeldtin johdolla.

Lipuille oli varattu perinteinen paikkansa alttarin oikealla puolella.

Tekstinlukijoina jumalanpalveluksessa toimivat Eija ja Tero Heinonen.

Juhlajumalanpalveluksessa saarnasi ja liturgina toimi oma kappalaisemme Leevi Ruonakoski.

Sateinen sää ei haitannut kunniakäyntiä sankarihaudoilla.

Sankarihaudoilla puheen piti Juuso Torvinen.

Hämeenkosken pitäjän yhdistysten ja kappeliseurakunnan seppeleen sankarihaudalle laskivat Marketta Lappalainen ja Matti Hiidenheimo.

Lions Club Salpakankaan havuseppeleen sankarihaudalle laskivat Pekka Tervala ja Hannu Heikkilä.

Hämeenkosken Maa- ja kotitalousseuran ahkerat puuhaihmiset ryhmäkuvassa.

Itsenäisyysjuhlan juhlakakku odottaa juhlijoita.

Maukkaan lohikeiton tarjoilu on alkanut.

Nyt jo iäkkäät sotiemme veteraanit olivat juhlamme kunniavieraita.

Kaikki on valmista, juhla voi alkaa.

Juhlayleisö odottaa lippujen saapumista saliin.

Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Virta ja kunnanjohtaja Päivi Rahkonen seuranaan juhlapuhuja Kyösti Toivonen.

Liput saapuvat.

Lippulaulu kajahti komeasti Seuralan salissa puhallinorkesterin säestyksellä.

Tilaisuuden juonsi Sami Nikkari.

Tervehdyssanat lausui Hollolan kunnanvaltuutettu Aki Markkola. Julkaisemme puheen tuonnempana.

Hollolan-Kärkölän puhallinorkesteri, johtajanaan Simo Taipalus, esitti Karl Collanin J L Runebergin runoon säveltämän Hurttiukon.

Hollolan nuorisoseuran lasten kansantanssiryhmä Lindat ja Leevit esitti kansantanssit lauluihin Rihmarulla ja Paras leikki. Ryhmää ohjasivat Jenni Kuoppala ja Outi Kokko.

Nuoria tyttösiä kansantanssin pyörteissä.

Nuoria kansantanssin taitajia.

Hollolan Nuorisoseuran lasten kansantanssiryhmä Lindat ja Leevit esiintyvät.

Tanssiryhmän yhtenäiseen esiintymisasuun oli panostettu hiustenlaittoa myöden.

Juhlapuheen piti Kyösti Toivonen.

Puheessaan Kyösti Toivonen kertasi hauskasti ja kiinnostavalla tavalla Suomen tasavallan synnyn alkuvaiheita.

Keskittynyttä juhlayleisöä.

Pro Hollola -mitalin tänä vuonna sai sisustus- ja teatterisuunnittelija Laura Salmi. Laura on työllään luonut kauneutta ja harmoniaa ympäri kuntaa.

Laura Salmea onnittelemassa kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Virta ja kunnanjohtaja Päivi Rahkonen.

Laura Salmi kiitti Hollolan kuntaa osakseen tulleesta huomionosoituksesta.

Simo Taipaluksen johtama Hämeenkosken mieskuoro esitti Heikki Klemetin säveltämän ”Oi kallis Suomenmaa” ja sikermän Sam Sihvon ”Jääkärin morsiamesta”.

Juhlan päätteeksi yleisö nousi laulamaan Maamme -laulun Simo Taipaluksen säestyksellä.

Juhlayleisö laulaa.