Keski-Hämeessä 15.2.2018 julkaistu artikkeli Veikko Saaren iskelmämusiikista.

– Tämä on tämmöistä aikuisviihdettä ikäryhmälle yli viidestäkympistä sataan, hymähtelee Veikko Saari esitellessään uusinta pitkäsoittolevyään ”Avoimin mielin, avoimin sydämin”. Veikko Saari ehti olla yli nelikymmenvuotisesta työurastaan lähes puolet kanttorina Hämeenkoskella. Nyt hän on ollut eläkkeellä jo reilut seitsemän vuotta ja kirkkomusiikki on vaihtunut iskelmiin. Levyjä onkin julkaistu hyvään tahtiin. Ensimmäinen levy ”Unohtumaton ilta” ilmestyi jo ennen eläkkeelle siirtymistä vuonna 2009 ja ”Kaukainen kotiseutu” julkaistiin 2013.

Avoimin mielin

– Isä oli maanviljelijä, joka myöskin tykkäsi musiikista ja hän vei minut urkuparvelle. Tykkäsin soittaa urkuja jo silloin nuorena ja opiskelin klassista ja virsimusiikkia. Kun aloin miettiä kanttorin hommaa, niin ei minulla ollut oikein mitään ajatuksia tästä kevyestä musiikista.

Sitten lähdin armeijaan. Armeijan iltalomalla Oulun keskustassa menin kavereiden kanssa ravintolaan alkuillasta. Siellä oli orkesteri jo paikalla, mutta ei paljon yleisöä. Minä keräsin rohkeuteni ja pyysin, että saanko laulaa, tekisi mieli kokeilla. He sanovat, että ole hyvä vaan. Minä pari laulua lauloin ja he kiinnittivätkin minut siihen orkesteriin laulusolistiksi.  Kiertelin sitten melkein kolme vuotta pitkin Lappia ja Pohjois-Suomea Teemu Lehdon orkesterin solistina.

Siitä jäi sitkeä iskelmämusiikin kipinä kytemään. Veikko kävi kansanopistoa ja kansankorkeakoulua ja pääsi sitten Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan.

– Kirkkomusiikki, klassinen ja tämä musiikki, jota nyt teen, ovat kaikki niin tasapuolisia minulle, että en osaa nostaa yhtä ylitse muiden. Niihin kaikkiin minulla on innostus. Oopperaan minulla ei ole ollut yhtään innostusta, vaikka Sibelius-Akatemiassa sitäkin yritettiin. Minulla pitää olla musiikissa melodia ja kauneus. Niitä on virsissä ja iskelmissä. Musiikin pitää olla sellaista, että kansa tajuaa. Kun en itsekään ymmärrä oopperaa, niin en sitä tykkää laulaakaan. Minun pitää päästä sen musiikin sisälle, mitä minä muille esitän. Olen aina ollut hiukan mollivoittoinen, niin olen nuoresta asti tykännyt virsistä. Samaa mollia löytyy vanhoista iskelmistä.

Kun sydän luottaa

Ensimmäiset kanttorin virat Veikolla oli Itä-Suomessa. Rääkkylästä matkaan tuli mukaan Ulla-vaimo.

– Kun aloitin kanttorin työt, niin ensimmäisinä vuosina tuli laulettua välillä kevyempääkin. Vaimo sanoi, että taidat muistella nuoruuden orkesteriaikoja. Sitten se alkoi unohtua ja kirkkomusiikki vei ajatukset kokonaan. Kun suunnittelin eläkkeelle jäämistä, oli kuin siemen olisi lähtenyt itämään ja tämä kevyempi musiikki tuli taas elämään. Eläkkeellä on kiva olla, ei tarvitse vetää virallista roolia ja voi hoidella asioitaan leppoisaan tahtiin. Vaikka nukkua joskus vähän pitempään, hymyilee Veikko, joka tosiaan näyttää jopa nuoremmalta kuin eläkkeelle jäädessään.

– Olen keskittynyt nyt kuusi vuotta kehittämään yksistään omaa lauluani. Olen harjoitellut hirveän paljon taustojen kanssa ja ottanut oppia. Ensimmäisen levyn laulut olivat tutumpia. Tämän uuden levyn teko on vienyt aikansa, kun nämä ovat minulle uusia lauluja. Oululainen Veikko Juntunen on säveltänyt ja sanoittanut suurimman osan, mutta joukossa on yksi Toivo Kärjen ja yksi Unto Monosenkin säveltämä kappale.

Kaikissa uuden levyn lauluissa on semmoinen kiva sanoma. Kauniita tarinoita eletystä elämästä, eikä mitään nuoruuden rakkaushuumaa. Kun ajatellaan tätä laulua ”Aallot kun keinuttaa”, niin elämän aallothan meitä keinuttavat.

– Olen minä sillä lailla erikoinen, että olisi se raskasta, jos minulla ei olisi musiikkia, toteaa Veikko Saari lopuksi.

Veikon uutta levyä on Hämeenkoskella myynnissä Koskikartanolla.

Total Page Visits: 15 - Today Page Visits: 2