Vuoden 2018 ensimmäiset kinkerit pidettiin 14.1 Ilolassa Hiidenheimoilla. Paikalla oli Etolan, Ilolan ja Palomaankylistä kahdeksantoista henkilöä. Pappi Leevi Ruonakoski esitteli päivän teeman *Kiitos isänmaasta’, josta keskusteltiin vilkkaasti. Kanttori Sinikka Pitkänen tutustutti läsnäolijat uusiin virsiin.

Kinkeriperinne elää Hämeenkoskella vahvana. Emäpitäjä Hollolan puolella kinkereitä eli lukusia ei enää järjestetä. Perinne juontaa juurensa 1600-luvulta ja jatkuu maaseutupaikkakunnilla. Alun perin lukuset olivat osa kirkon kasteopetusta ja kristillistä kasvatusta, jossa  opetettiin ihmisiä lukemaan ja ymmärtämään raamattua. Tilaisuuksissa neuvottiin seurakuntalaisia myös elämään siivosti ja pahennusta herättäneistä ojennettiin nuhdesaarnoilla.

Seurakunta on jaettu kinkeripiireihin, jolloin kokoonnutaan taloissa tai muissa tiloissa. Nykyisin kinkereillä keskustellaan päivänteemasta, lauletaan ja jutellaan seurakunnan sekä kylän yhteisistä asioista. Etola-Ilola-Palomaan kinkerien jälkeen järjestetään Hämeenkoskella vielä kahdeksat kinkerit. Tarkemmat tiedot  tapahtumakalenterista.